Viimeiset hetket Uudessa-Seelannissa

lauantai 1. maaliskuuta 2014
Sijainti: Ao Nang, Krabi, Thaimaa
Owakasta matka jatkui itärannikkoa pitkin parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Dunediniin. Dunedin on noin 130 000 ihmisen asuttama kaupunki, joka oli levittäytynyt suurelle alueelle. Kaupungin keskusta muodostui erikoisesti sisäkkäisten rinkuloiden muotoisista kaduista ja näiden poikkikaduista. Kaupunkia oli melko hankala hahmottaa tämän vuoksi. Dunedinissa meidät valtasi ihan totaalinen reissuväsymys ja kapungista ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Vietimme suurimman osan ajasta hostellilla. Kävimme kuitenkin autolla katsomassa Otago Peninsulassa, jossa pitäisi olla pingviinejä. Sinipingviinejä ei kuitenkaan päässyt katsomaan kuin rahaa vastaan ja illat olivat sen verran sateisia, ettei sinne tullut mentyä. Keltasilmäpingviinejä olisi kyllä nähnyt ilmaiseksi, mutta Otago Peninsulaan ajaa melko kauan ja siinä vesisateessa se hostellihuone houkutti enemmän. Ajoimme myös lähellä sijaitsevaan satamaan katselemaan maisemia ja siinä ne meidän kahden päivän tekemiset Dunedinissa melkein olikin. No välillä näinkin. Sai taas kerättyä uutta energiaa, sillä seuraavaksi suuntasimme noin 10 000 asukkaan Oamaruun. Ajomatka oli jälleen hyvinkin siedettävä, vain reilu pari tuntia. Hyvin levänneinä ja jouten oloon kyllästyneinä ryhdyimme tutkimaan Oamarua, jossa vietimme kaksi yötä.





Sunnuntaina heti saavuttuamme suuntasimme Oamarun infopisteelle selvittämään mitä kaupungissa voisi tehdä. Päätimme heti infopisteeltä poistuttuamme ajaa läheisille viinitiloille jälleen maistelemaan viinejä. Noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Waitaki Valley on melko uusi viinialue ja vain kahden tilan viinejä oli mahdollista päästä maistelemaan. Ensimmäisenä suuntasimme vanhaan postitoimistoon, jossa Ostlerin viiniila järjesti maisteluitaan. Saimme maistettavaksemme kahta eri Rieslingiä, yhtä Pinot Grisiä, kolmea eri Pinot Noiria ja vielä lopuksi yhtä Rieslingiä, jota sitten ostimmekin pullollisen. Rieslingit vetivät tällä kertaa pisimmän korren tämän tilan viineistä.



Jatkoimme matkaa Kurowin viinitilalle, josta kymmentä dollaria vastaan sai valita viisi viiniä maistettavaksi. Lopulta maistoimme kuitenkin kuutta viiniä. Ensin työntekijä kertoi viineistä, joita olikin pitkälle toista kymmentä. Valitsimme maistettavaksemme kahta eri Rieslingiä, jotka olivat molemmat todella hyviä. Tämän jälkeen maistoimme Chardonnayta ja Pinot Grisiä, jotka olivat myös hyviä, mutta jälleen täytyy sanoa Rieslingien olleen parempia. Lopuksi saimme maistettavaksemme kahta jälkiruokaviiniä, jotka sopivat työntekijän kertoman mukaan erityisen hyvin juustojen kanssa ja tämän pystyi hyvin kuvittelemaan. Vaikka molemmat maistamamme Rieslingit olivat todella hyviä ja hinnaltaankin vielä suht kohtuullisia, emme näitä kuitenkaan ostaneet, sillä aika Uudessa-Seelannissa alkoi käydä vähiin ja takapenkillä oli jo yksi pullo, joka pitäsi saada juotua.





Viininmaistelu oli jälleen hieno kokemus, mutta kyllä Marlboroughin viinialueella tunnelma oli parempi. Yhden päivän aikana ei vain siellä niin kauhean moneen paikkaan ehtinyt ja varsinkin kun piti olla vielä ajokuntoinen. Waitaki Walleyssa pellot eivät olleet nähtävillä tai ympäröineet tiloja, kuten Marlboroughissa.

Viinimaistelun jälkeen ajoimme takaisin Oamaruun alueelle, jossa sinipingviiniyhdyskunta pesii. Sinipingviineille oli alueelle rakennettu pesiä ja alue oli aidattu, mutta muuten pingviinit pystyvät menemään ja tulemaan niin kuin haluavat. Eikä alueelle päässyt kuin maksua vastaan. Ostimme illaksi liput, jotta pääsisimme katsomaan kun sinipingviinit palaavat, koko päivän merellä metsästettyään, takaisin maalle. Päätimme samalla maksaa itsemme myös päiväkierrokselle, jossa pääsi kiertelemään alueelle, jossa pesiä oli ja katsomaan sellaisen putken läpi muutamaan pesään. Sinipingviinit alkavat näihin aikoihin luomaan uutta sulkakerrosta, jonka vuoksi niitä on päivisinkin pesissä. Ja kyllä niissä pesissä pingviinipariskuntia olikin paikalla. Sinipingviini on pienin pingviinilaji ja kooltaan ne ovatkin vain 30 cm korkeita ja painavat noin kilon. Illalla kello kahdeksan maissa palasimme alueelle ja pääsimme istumaan katettuun katsomoon ja odottamaan pingviinien saapumista. Kahdesta katsomosta olimme valinneet katsomoon, jota lähempää pingviinit kulkevat. Ja se oli kyllä nappivalinta, pingviinit kulkivat vain muutaman metrin päästä. Yli-innokkaina olimme ensimmäisinä paikalla ja saimme katsomosta hyvät paikat. Ennen kun pingviinit tulivat kerrottiin meille paikan muutama sääntö: 1. Ei kuvia tai videoita kameralla, kännykällä tai tabletilla, ei millään 2. istukaa paikallanne, älkää seiskö ja estäkö muita näkemästä ja 3. Olkaa hiljaa, älkääkä millään tavalla häiritkö pingviinejä. Helppoa, eikö? Eheii! Eräät venäläisnaiset olivat kuin parhaallakin teehetkellä höpötellen ja naureskellen niin, etteivät aina edes huomanneet pingviinejä. Lisäksi tietty tämä ihmisten suunnaton halu ilmoittaa, että juuri minä huomasin pingviinin (olinko eka?). Ja sitten oli tietty eräs japanilaisnainen, joka vähän väliä kävi ihan vain kurkkaamassa joko seuraava pingviini olisi tulossa. Eli käveli penkkirivin päästä aidan viereen estäen kaikkien muiden näkyvyyden ja palasi takaisin paikalleen selostamaan näkemäänsä. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Onneksi pingviinit olivat ihan supersööttejä, koska muuten tämä tilaisuus olisi ollut vain ärsyttävä. Ja siitä kuvienottokiellosta. Kuvien ottaminen on kielletty sen takia, että salama häiritsee ja säikäyttää pingviinit. Ilman salamaakaan ei saanut kuvata, sillä sitten joku huomaisi, että toisella on kamera ja kuvittelisi kuvaamisen olevan sallittua ja alkaisi läiskimään salaman kanssa niitä kuvia. Meillä ei siis ole kuvia sinipingviineistä, näimme kuitenkin yhteensä yli 50 pingviiniä. Lähdettyämme ja autolle saavuttuamme piha-alueellakin oli pingviinejä. Ilmeisesti kaikki juuri kerrottu oli ihmisiltä päässyt unohtumaan, sillä ihmiset menivät muutaman metrin päähän pingviineistä ja räiskivät salamalla kuvia. Me katsoimme hetken touhua ja yritimme hyvän matkan päästä saada ilman salamaa muutaman kuvan, mutta eipä niistä tullut mitään.





Toisena päivänä Oamarussa kiertelimme kaupunkia ja varsinkin vanhaa kaupunginosaa, joka oli täynnä museoita, gallerioita, käsityöpajoja ja kahviloita. Liiketilat oli remontoitu vanhoja rakennuksia kunnioittaen ja tunnelma oli saatu todella hienoksi. Alueella olisi päässyt myös erääseen paikkaan maistelemaan whiskejä, mutta ainakaan minulle ei olisi uponnut, joten jätimme välistä. Kimmo käväisi myös parturissa. Paikan pitäjä, reilu 50-vuotias Ali, saksi alle vartissa kimmon tukan uuteen, kevyempään, uskoon.















Oamarussa on oma juustotehdas, Whitestone, jonka yhteydessä on kahvila. Juustot ovat allekirjoittaneelle suuri intohimo, enkä keksi nopeasti mitään ihanampaa kuin kylmänä ja sateisena iltana sytyttää kynttilöitä ja asettaa kaupasta harkiten valitut juustot kauniisti lautaselle rypäleiden ja omenasiivujen kanssa. (Ei tätä nyt ihan jokaisena kylmänä ja sateisena iltana harrasteta kuitenkaan, jos joku ehti epäillä) Tottakai niitä paikallisia juustoja piti Oamarussa päästä maistamaan. Valitsimme maistettavaksemme juustolautasen, jossa juustojen lisäksi oli hilloa, rypäleitä, omenaa, päärynää, patongin siivuja ja keksejä. Lautasella oli palat kuudesta eri juustosta ja omaan makuuni sopi parhaiten paikan ihana Brie. Sen lisäksi oli lampaanmaidosta valmistettua juustoa, paikan palkittua sinihomejuustoa, pitkään kypsytettyä cheddaria, kermajuustoa ja yhtä paikan omaa vahvanmakuista juustoa, jota en saa sopimaan mihinkään suomenkieliseen juustokategoriaan.





Illalla päätettiin lähteä vielä ulos syömään ja kun Lonely Planet kertoo kaupungista löytyvän ehkä maan parasta ja ainakin tuoreinta sushia tarjoava ravintola, niin minnekäs muualle sitä menisi syömään. Otettiin molemmat lohinigirejä ja yhteiseksi katkarapu- sekä lohi-avokadomakeja. Makit olivat niin suuria, että syöminen oli osittain hankalaa, mutta en ole ikinä syönyt niin hyvää sushia. Ei turhaan tätä paikkaa Lonely Planetissa kehuttu. Paikka olikin ihan täynnä, vaikka sijainti ei ollut paras mahdollinen, sillä ravintola sijaitsi hieman ydinkeskustan ulkopuolella.

Oamarusta lähdimme aikaisin aamulla ajamaan Akaroaan, joka sijaitsee 90 kilometriä Christchurchista, ajoaika oli reilu neljä tuntia. Akaroa on pienehkö vanhan kraaterin pohjalla oleva ranskalaishenkinen kaupunki. Kaupungissa on satama, merelle johtavassa puokamassa. Me olimme valinneet Akaroan reitillemme vain ja ainoastaan delfiinien takia. Alueella on mahdollista nähdä harvinaisia, maailman pienimpiä delfiinejä, joiden englannin kielinen nimi on Hector's dolphin. Olimme ostaneet liput veneretkkelle, jonka aikana delfiinejä pitäisi näkyä. Ilma ei taas ihan ollut puolellamme, mutta ei onneksi satanut. Ajelimme poukamaa pitkin katsellen matkan varrella olevia maisemia ja lintuja. Delfiinejä ei vain näkynyt millään, emmekä me enää jaksaneet juurikaan innostua kallioiden päällä tirsoja vetelevistä hylkeistä, joita näkee Uudessa-Seelannissa lähes kaikkialla. Kunnes vihdoin vedessä alkoi näkyä eviä. Ei kuitenkaan läheskään samassa määrin kuin Kaikourassa, jossa meitä ympäröi kymmeniä delfiinejä. Alle kymmenen delfiiniä uiskenteli vedessä tullen välillä lähelle venettä ja toisinaan pysytellen kauempana. Yksi delfiini intoutui näyttämään taitojaan ja teki kaksi huikeaa hyppya veneen edessä. Muuten delfiinit uiskentelivat hitaasti ja rauhallisesti. Nämä delfiinit olivat väriltään aivan erilaisia kuin Kaikourassa näkemämme. Nämä olivat vaaleampia ja selästä lähes hopeita. Ja tietty pieniä. Mikäli oikein muistan niin täysikasvuisinakin nämä delfiinit ovat vain alle puolitoista metriä pitkiä.



Christchurchissa vietimme viimeisen Uudessa-Seelannin yömme. Kävimme illalla kaupungilla kävelemässä ja ihmettelemässä tyhjiä rakennuksia. Christchurchissa oli muutama vuosi sitten maanjäristys, joka tuhosi kaupunkia pahoin. Kaupungin teema olikin restart, kun se on yrittänyt saada tuhon jäljet korjattua ja luotua uutta hajonneen tilalle. Monessa paikassa olikin mahdollista lahjoittaa rahaa esim. kirkkojen korjaamiseen. Periksi kaupunkilaiset eivät missään tapauksessa olleet antaneet, vaan sisu ja uudelleen suosta ylös nousu paistoi kaikkialla. Kaupungin täysin tuhoutunut ostoskeskus oli korvattu siten, että liiketilat oli tehty sellaisiin kontteihin, joita näkee satamissa. Eikä se ollut mitenkään ankeannäköinen, väliaikaisratkaisu, vaan värikäs ja kekseliäästi toteutettu. Viimeinen yö vietettiin kuuden hengen dormissa ja en voi olla onnellisempi, että se oli viimeinen yö jaetussa huoneessa. Huoneen ihmisistä yksi kuorsasi koko yön, ei hetkeäkään hiljaista. Ja kaksi muuta säesti silloin tällöin, huhhuh. Kuorsaus on kyllä yksi inhottavimmista äänistä ja tällä reissulla sitä on saanut kuulla vähän liikaakin.









Pakattiin kamat lentokuntoon, hävitettiin kylmälaukku ja kaikki ruokatarvikkeet, palautettiin vuokra-auto ja suunnattiin lentokentälle. Neljäntoista tunnin päästä, Sydneyssä tehdyn välilaskun jälkeen, saavuimme Thaimaahan, jonka lämpö ja kosteus löi vasten kasvoja heti kentältä ulos päästyä, mutta Thaimaasta enemmän seuraavassa postauksessa.

2 kommenttia:

  1. No wau mikä blogi! Upea layout ja tosi hienoja kuvia! Teistä osa jonkikumpi selkeesti koodata vähän enemmänkin? ;) Minkäslaisella kalustolla te kuvaatte?

    Kiitos tuhannesti tuon sushiraflan suosituksesta, tullaan varmasti käymään siellä itsekin kunhan Oamaruun saakka päästään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, toinen meistä osaa enemmänkin koodata, eikä se todellakaan ole allekirjoittanut. Jouduin Kimmolta ihan kysymään, että mitä se Laura tuolla kommentilla tarkoitti ja mistä se sen huomasi? :D Kameramme on Olympuksen E-PM2 ja objektiiveina M.ZUIKO:n 14-42 mm ja 40-150mm. Huh, mitä sanahirviöitä. Kamera saatiin kätösiimme muutamaa viikkoa ennen reissun alkua joten pitkään emme ehtineet siihen tutustua. Sitä on tässä matkan varrella sitten ihmetelty ja testailtu. Mitään pitkän linjan valokuvaajia ei siis olla, mikä toisinaan harmittaa, kun ei saa otettua riittävän hyvää kuvaa jostakin. Minä olen tällä hetkellä "kuvauskiellossakin", kun meikäläisen tapa kuvata on ilmeisesti hiukan liian suurpiirteinen ja suurin osa kuvista on (mukamas) vinossa.
      Ehdottomasti kannattaa mennä testaamaan Midori sushibar:n sushia jos Oamaruun suuntaatte! :)

      Poista