Whitiangasta heräsimme aikaisin aamulla, sillä suuntana oli reilu kolmen tunnin ajomatkan päässä oleva Matamatan kaupunki ja siellä sijaitseva Hobbiton. Eihän tätä voinut jättää välistä, kun täällä kerran ollaan. Kyseessä on siis Hobitti elokuvien kuvauspaikkana ollut Hobittila. Kyseistä paikkaa on käytetty myös Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Hobittilana, mutta nykyinen rekvisiitta on uusittu Hobittielokuviin. Kaksi aikuista sai tämän paikan näkemisestä maksaa reilu 90 euroa, mutta oli se sen arvoista. Kuvauspaikalle mentiin bussilla ja koko kierroksen aikana mukana oli opas. Opas oli aivan mahtava ja uskon, että saimme kierroksesta paljon enemmän irti, kuin jos olisimme kierrelleet keskenämme aluetta. Opas kertoi niin hienoja paljastuksia elokuvien kuvauksista ja siitä miten elokuvien ohjaaja oli halunnut toteuttaa elokuvat täysin kirjojen tarinoiden mukaisesti ja mitä tämän vuoksi oli tarvinnut tehdä. Hobittila itse oli tosi upea ja hienosti tehty. Kaikki hobitinkolot olivat uniikkeja ja jokaisessa oli jotakin yksityiskohtia, joka paljasti jotain asukkaastaan. Kierrokseen kuului myös lopuksi tuopilliset olutta tai siideriä, joita ei saa mistään muualta kuin Hobbitonin Green Dragon-pubista. Todella hauska ja näkemisenarvoinen paikka, myös minulle, joka en ole yhtään Sormusten Herran Tarua tai Hobittia katsonut. Nämä ilmeisesti kuuluvat nykyään jo yleissivistykseen ja olenkin aloittanut katsomaan ensimmäistä Sormusten Herraa ainakin viisi kertaa, mutta ei uppoa niin ei uppoa.
Hobbitonista ajoimme Rotoruaan, joka on yksi Uuden-Seelannin geotermisimmistä alueista. Kaupungissa on kananmunamainen haju, joka pienen googlettelun jälkeen paljastui rikin hajuksi. Illalla menimme testaamaan Polynesian Span, jossa ulkona järven rannalla on useita 36-42 asteisia altaita. Altaissa oleva vesi on erittäin mineraalipitoista ja sen vaikutus ihoon on pehmentävä ja kaikkea muuta ihanaa mitä meikälaisen iho on ollut täysin vailla. Ja voi että siellä erilämpöisissä altaissa lilluminen oli rentouttavaa. Kuvamateriaalia ei sattuneista syistä ole. Samaan aikaan paikalla olleet japanilaiset kyllä ottivat itsestään ja toisistaan kuvia kännyköillä, kameroilla ja tableteilla. Japanilaisia turisteja on kaikissa maissa ja huh huh, että se porukka ottaa valokuvia kaikesta, kaikkialta ja kaikkien kanssa. Sisäänpääsyhintaan kuului myös pyyhkeet ja pesuaineet. En edes ollut tajunnut kuinka olin kaivannut suihkussa käyntiä rauhassa. Sai käyttää ihanan tuoksuisia pesuaineita, kuivata lämpimään froteepyyhkeeseen ja lopuksi rasvata ihonsa. Hostellin suihkut ovat olleet ihan ok, mutta ei niissä mitään fiilistellä kyllä. Pesuaineina minulla on toiminut Malesian hotelleista mukaan tarttuneet pikkupullot, jotka nyt vihdoin alkaa olla jo loppumaan päin kylläkin. Pyyhkeenä toimii sellainen pocket towel, joka menee kyllä pieneen tilaan, mutta tuntuu samalta kuin kuivaisi itseänsä sellaiseen nappiverkkarikankaaseen. En tosiaan ollut nähnyt näissä mitään vikaa, ennen kuin pääsin hemmottelemaan hetken itseäni kylpylään. Ainoana miinuspuolena kylpylästä oli se, että tuloaan pitkään tehnyt flunssa pääsi valloilleen.
Olimme suunnitelleet aluksi menevämme Rotoruan jälkeen yhdeksi yöksi Taupoon, mutta koska hostelli oli täynnä, jäimme toiseksi yöksi Rotoruaan ja vietimme rauhallista sadepäivää. Aamulla heräsimme kyllä aikaisin ja ajoimme läheiselle kuumalle lähteelle, joka purkautuu noin kahdenkymmenen metrin korkeuteen joka aamu. Saavuttuamme paikalle satoi kuitenkin aivan kaatamalla, joten suuntasimme takaisin hostellille. Kävimme vihdoin ostamassa Lonely Planet -kirjan ja saimme suunniteltua seuraavia määränpäitämme. Vihdoin netti toimi myös sen verran hyvin, että saimme katsottua kaksi jaksoa Putousta. Ensimmäisen yön Rotoruassa vietimme kolmen hengen huoneessa, mutta toisena yönä meillä oli oma huone, joten puitteet rauhalliseen sadepäivän "koti"-iltaan oli täydelliset. Kruunasimme illan vielä sillä jo aiemmin mainitulla aakkoskarkkipussilla, joka siellä rinkan pohjalla on odottanut oikeaa hetkeä.
Sunnuntaiaamuna oli aika jättää Rotorua ja suunnata kohti National Parkia, jossa yövyimme seuraavan yön. Koska kuuma lähde jäi edellisen päivän kaatosateen vuoksi näkemättä, oli nyt vuorossa uusi yritys. Olimme Lonely Planetista löytäneet, ainakin kirjan mukaan paremman paikan, kuin mihin edellisenä päivänä olisimme menneet. Paikan nimi oli Orakei Korako ja kirja kertoi kävijöitä olevan täällä vähemmän kuin muilla geotermisillä alueilla, vaikka se onkin kirjan mukaan paras jäljellä oleva alue. Tällä myyntipuheella meidät oli käännytetty ja navigaattori opasti meidät Ohakurijärven rantaan, josta lautta vei meidät vastarantaan. Paikka oli kyllä todella hieno, valitettavasti yksikään kuuma lähde ei purkautunut, vaan muutamat vain pulppusivat. Reitti meni läpi kuumien lähteiden, muta-altaiden ja lopulta päättyi luolan suulle. Alue oli todella värikäs, mineraalipitoinen vesi oli värjännyt kallioita keltaiseksi, valkoiseksi ja harmaaksi. Koko alueen läpikävelyyn meni reilu tunti ja suoran auringon paisteen, vieressä pulppuavien kuumien lähteiden ja rappuskävelyn vuoksi naama oli melkoisen punainen kun palasi autolle.
Orakei Korakon jälkeen seuraava pysäkki oli Huga Falls, jossa Uuden-Seelannin pisin joki Waikato kuohuu kallion seinämien välissä. Lopussa on kymmenen metrin korkuinen vesiputous ja vesi on paikoittain jadenvihreää.
Matkalla National Parkissa sijaitsevalle hostellille pysähdyimme muutaman kerran ottamaan valokuvia ja ihastelemaan Taupojärveä. Pian järven jälkeen alkoi näkyä korkeita, pilviin asti kohoavia vuoria. National Parkissa on kolme aktiivista tulivuorta, joista korkein Mount Ruapehu kohoaa 2797 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kaksi alueen vuorta on muuten Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Mordor ja Doom. Alueella menee tunnettu kävelyreitti Tongariro Alpine Crossing, mutta tämän me jätimme välistä, sillä reitti on lähes 20 kilometriä pitkä ja aikaa siihen tulisi varata kahdeksan tuntia. Meikäläisen kunto olisi loppunut auttamatta kesken ja kukas minut sieltä tulivuoren juurelta olisi tullut pelastamaan.
Kävelimme kuitenkin sunnuntaina Taranaki Falls Trackin, johon aikaa kului kaksi tuntia. Menomatkalla polku meni välillä aavojen alueiden halki, välillä tiheässä metsässä ja toisinaan joen vierustaa pitkin. Ja niitä rappusia taas riitti. Korkeuserot ovat täällä niin suuria, että pakko kai niitä on olla. Lopulta saavuimme noin kahdenkymmenen metrin korkuisen vesiputouksen luokse. Oli se upea näky! Vesiputouksella, eli reitin puolivälissä alkoi sataa, onneksi oli vain aika paikallista tihuttelua, ettei taas kastuttu läpimäriksi. Takaisinpäin reitti oli hyvin tasaista ja nopeampikulkuista, kuin mennessä. Upeita maisemia sai taas nähdä reitin varrella. Piti ihan ääneen ihmetellä, että ollaanko me oikeasti täällä ja voisiko parempaa häämatkaa ollaa olemassakaan.
Kävelyreitin jälkeen otettiin suunta kohti pääkaupunki Wellingtonia. Pohjoissaari oli nyt nähty (joopa joo, niin paljon jäi näkemättä, mutta ei viikossa kaikkialle ehdi) ja matka jatkukoon eteläsaarella. Wellington vaikutti muuten tosi kivalta kaupungilta. Harmi, ettei ollut aikaa tutustua kaupunkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti