Penang -Georgetown ja Batu Ferringhi

Koska minä (Riina) näitä tekstejä täällä lähinnä kirjoittelen, on jatkossa helpompi kirjoittaa minä-muodossa. Kimmo toimii edelleen aktiivisena ATK-tukihenkilönä, oikolukijana ja muuna apuna. Vaikka naimisissa ollaankin, ei kaikki ajatukset  ja mielipiteet asioista ole tismalleen samat ja tämän vuoksi kirjoittaminen on välillä vaikeaa. Esimerkkinä mielipiteet Aquariumin eläinten oloista, Kimmo tuskin vaivasi asialla päätään, kun minä puolestani olisi voinut enemmänkin kirjoittaa kuinka eläimet kuuluvat luontoon, eikä pieniin häkkeihin ihmisten pällisteltäväksi ja kuinka eläintarhat ovat vähän surullisia paikkoja. Tämä tällaisena ilmotuksena, että te jotka laskette pilkkuvirheitä siellä, ette ihmettele miksi omistusmuoto vaihtuu.

Kuala Lumpurista lähdimme bussilla kohti Penangin osavaltiota, Pulau Pinangin saarta ja sen pääkaupunkia Georgetownia. Bussi oli suunniteltu pitkille matkoille, penkin sai lähes makuuasentoon, jalkatilaa oli reilusti ja ilmastointi toimi turhankin hyvin. Kuvittelimme bussin olevan suunniteltu ehkä enemmänkin turisteille, mutta meidän lisäksi bussissa oli vain yksi, jota ulkonäön perusteella pitäisimme turistina. Matka kesti noin viisi tuntia. Matkalla oli muutama vessapysähdys, josta ainakin yhdestä paikasta löytyi muitakin kuin kyykkyvessoja (Hurraa! Olen pystynyt näitä toistaiseksi välttämään). Pulau Pinangin saarelle johtavan sillan auetessa edessä ei innostukselta voinut välttyä. Pitkä matka oli melkein ohi ja tutustuminen uuteen paikkaan voisi alkaa. Silta on 13,5 kilometriä pitkä ja tällä pituudella se sijoittuu Malesian toiseksi pisimmäksi. Päivittäin (wikipedian luotettavien lähteiden mukaan) noin 65 000 autoa ylittää kyseisen sillan. Saarelle pääsee myös lautalla ja toisen saarelle vievän sillan tulisi valmistua ensi kuussa. Onneksi Kimmolla on kännykässä gps, joten olemme suurin piirtein aina kartalla siitä, missä menemme. Pulau Pinangiin saavuttuamme huomasimme gps:n ansiosta päätyvämme aivan eri bussiasemalle, mihin olimme kuvitelleet päätyvämme. Eipä hätää, suunnitellun kävelyn sijaan taksi alle ja kohti hotellia. Taksikuski ilmoitti päivän olevan hyvin kiireinen, sillä seuraavana päivänä olisi Thaipusam, hindufestivaali. Hinta taksille oli siis hieman kalliimpi, kuitenkin reilu puolen tunnin matkalle vain alle 7 euroa.

Hotellille päästyämme päätimme katsella hiukan lähiympäristöä ja käydä kaupassa. Ilta oli jo pitkällä, joten sen suurempaa tekemistä ei enää voinut ajatella. Hotellimme ympäristö oli, sanoisiko, hyvin paikallista. Seutu sai ehdottomasti meikäläisen ensimmäisen kulttuurishokin aikaan. Lähiympäristössä kävellessämme ja lähtiessämme ylittämään sivukatua, tämän päätti tehdä eräs toinenkin. Nimittäin SUURI rotta! Ja kun sanon suuri, en puhu hevosenkokoisesta, mutta kyllä tämä kissanpennun olisi niellyt purematta. Se oli  kulttuurishokin sekoittamalle väsyneelle päälleni liikaa, joten täyskäännös ja loppuilta vietettiin lähiseutuun tutustumisen sijaan hotellihuoneessa. Illalla oli kova koti-ikävä, ei kuitenkaan niin kova, että olisi pitänyt turvautua rinkassa olevaan aakkoskarkkipussiin.

Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen oli aika antaa Georgetownille uusi mahdollisuus. Ensin ajattelimme lähteä Penang Hillille ja Kek Lok Si -temppelille, mutta kuultuamme taksin tarjouksen hinnasta jäi tämä tekemättä. Korkeille hinnoille löytyi jälleen syy, "because of Thaipusam". Joten ei kun jalat alle ja sitä samaa katua pitkin kohti oletettua keskustaa. Oletetuksi kutsun sitä sen vuoksi, ettemme oikeasti edelleenkään ymmärrä kaupunkia. Missä siellä on keskusta vai onko sellaista? Olimme ehkä hieman huonosti perehtyneet kaupunkiin etukäteen. Koska taksit olivat kalliita ja ulkona kävely päivällä lähes mahdotonta kuumuuden vuoksi, jäi kaupunkiin tutustuminen melko vähäiseksi. Georgetownissa, ainakaan siellä missä liikuimme, ei juurikaan tunneta kävely- tai suojateitä. Kävelyteillä saattoi olla syviäkin kuoppia tai koloja, joten kävelemiseen piti tosissaan keskittyä, eikä se ollut kovinkaan nopeaa. Usein kävelytietä ei ollut, tai sen tukki ruokakoju tai jokin muu.

Läheisiä kahviloita ja ravintoloita

Lähiseutua

Netissä oli paljon kehuttu hotellimme lähellä olevia ruokakatuja. Meille ne olivat valitettavasti vähän turhan eksoottisia. Iltaisin ihmiset kärräsivät pienet kojunsa katujen varsiin ja myivät ruokaa niistä. Päivällä nämä samat ihmiset kyykkivät kaduilla pesten ja esivalmistellen erilaisissa saaveissa ja ämpäreissä illan lihoja ja muita ruokia. Siinä, keskellä katua, likaisessa ämpärissä, Malesian polttavasti porottavassa auringossa. Mahataudin saamisen riski oli liian suuri ja ruoka nautittiin muualla.

Katukeittiö

Ruokakojut päiväsäilössä odottamassa iltaa

Malesiassa hankintalistalla oli Kimmolle housut ja minulle kengät, joten suuntasimme paikalliseen (ilmastoituun!) ostoskeskukseen. Kengät löytyi, samoin loistava ruokapaikka (housutkin on löytynyt myöhemmin, ei kuitenkaan Kimmolle). Malesiassa olemme törmänneet monesti tällaisiin ostoskeskuksissa oleviin suuriin, ns. sisä ruokakatuihin (food court), jossa on pieniä ravintoloita ja ylensä yksi juomatarjoilusta vastaata paikka. Annokset maksavat vähän, jotkut ehkä euron, toiset kaksi. Täällä söimme muutaman kerran Georgetownissa ja hyvää oli. Minulle nämä Aasian maut eivät ehkä ole ihan niin hyvin vielä auenneet, kuin Kimmolle.

Näkymä Georgetownin ylle ostoskeskuksen ylimmästä kerroksesta

Penang Laksa ja Chicken Curry, ostoskeskuksen food courtilla

Hotellimme oli sijainnistaan huolimatta hyvä. Se oli valmistunut vasta muutama kuukausi sitten. Asukkaita oli ympäri maailmaa, lähinnä aasialaisia. Aamupala sisälsi paistettua riisiä, pastaa, vaaleaa leipää, hedelmiä ja muroja. Ja tietenkin suuren, höyryävän kupillisen kuumaa.... instant kahvia (äh, miten juhlamokan saisi levitettyä maailmalle?). Henkilökunta oli ystävällistä, hotellihuoneen seinät puolestaan paperia. Onneksi seinänaapurit olivat hiljaisia, mutta kuulimme kun naapuri laittoi valokatkaisijasta valon päälle tai pois. Paljon enempää ei siis metelöidä olisi voinutkaan häiritsemättä naapuria. Samassa kerroksessa, jossakin toiseessa huoneessa, ääntä kyllä riitti. Neljä tuntia taukoamatonta mölinää. Jossain vaiheessa olin jo varma, että äänen lähde on jokin lintu (tai se hemmetin rotta on selvittänyt missä hotellissa olemme ja tullut sinne mölisemään) ja käskytin Kimmon selvittämään asian. Ei ollut lintu, vaan ihka elävä ihmislapsi. Hatun nosto tämän lapsen ilmeisen pitkäpinnaisille vanhemmille.

Hotelli

Naapuri

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Lauantaina, vietettyämme kaksi yötä Georgetownissa, päätimme siirtyä Batu Ferringhiin (tässä vaiheessa täytyi jo oikein tarkistaa, että puhun oikeasta päivästä. Lomamoodi on siis ilmeisesti saavutettu, kun viikonpäivät unohtuu). Batu Ferringhi on saaren "turistirysä". Bulgarian Sunny Beachin ja varsinkin Turkin Alanyan nähneenä Batu Ferringhi ei ole ollenkaan turistirysä. Kyllä, alueella on paljon suuria resortteja, mutta paikallista elämää ei pääse pakoon. Koska olimme olleet jo kaksi yötä pääkaupungin sykkeessä ja kaksi yötä Georgetownissa hyvinkin paikallisessa ympäristössä, oli muutama yö resortissa mielestämme täydellinen jatko Malesian lomallemme. Niinpä hurautimme taksilla resortillemme. Taksikuski käytti mittaria hinnoitteluun, josta olimme aluksi mielissämme. Tämän kuskin mittari oli kuitenkin astetta vikkelämpi ja reilu puolen tunnin, noin 16 kilometrin matkalle tuli hintaa vajaa 12 euroa. Okei, ei se kyllä nyt pahalta kuulosta, mutta jotain turistilisää saatiin varmasti maksaa. Hotelli on tietenkin hieno, allasaslue loistava ja huone siisti. Merinäköalasta emme olleet valmiita maksamaan, joten hotellihuoneen ikkunastamme piti aueta ihana vuorimaisema.

Hillview

Hetkonen! Missä se vuori on? No eipä huonetta varmaan voi mainostaa sitenkään, että ikkunasta aukeaa näkymä vieressä olevien ränsistyneiden talojen katoille. Ikkunanäkymä ei kuitenkaan veinyt yöuniamme, sillä harvinaisen vähän missään hotellissa tulee vietettyä aikaa ikkunasta ulos katsellen.

Golden Sands Resort by Shangri-La

Resortille saavuttuamme saimme heti huoneen ja sen jälkeen olikin aika vaihtaa lenkkarit lipsuihin ja painua altaille. Mutama tunti vuorotellen tuolissa makoilua ja altaassa viilentymistä teki tehtävänsä, mieli oli tyyni ja iho punainen. Kotoa kuljettamamme aurinkorasva suojakertoimella 15 jäi auttamatta kakkoseksi, lähes päiväntasajan kohdalta porottavalle Malesian auringolle. Tämän joku ehkä olisi voinut aavistaakin, mutta kun ei se sillä hetkellä tuntunut mitenkään kuumalta. Perusmoka. Onneksi on aloe veraa sisältävää after sunia ja apteekista hankittu tuubi jytympää tavaraa.

Lauantai-illalla lähdimme kävelemään kohti Hard Rock Cafeeta. Batu Ferringhin pääkatu, jonka varrella sekä oma hotellimme, että Hard Rock Cafe sijaitsevat oli alkanut täyttyä nightmarketin kojuista. Parin kilometrin kävelyyn meni aikaa lähemmäs puolituntia. Rock shopista saimme kuvamme ja muistomme.

Takaisin kävelimme samalla nightmarketin kojujen tarjontaa katsellen. Edelleen melko rauhassa sai katsoa, eikä kaupittelua juurikaan ollut (Turkin Alanyan kaupittelijoista on allekirjoittaneelle jäänyt jonkun asteen traumoja, tämän vuoksi kiinnitän tähän erityisesti huomiota) Hierontaa mainostettiin jonkun verran. Eräs paikka lupasi hieronnan päälle oluen, kadun toisella puolella sijaitseva paikka puolestaan ilmaisen internetin, mielenkiintoisia kaupanpäällisiä.

Nightmarket katu oli suojattu pressulla sateen varalta

Nightmarket kadun varresta poikkesimme kiinnostavalta näyttävään rakennukseen nimeltä Golden Thai. Sisään astuessa edessä aukesi seinä, jossa oli kymmeniä vesitankkeja täynnä erilaisia eläviä kaloja, rapuja, ostereita ja muita meren eläviä. Kyseessä oli ravintola, josta ihmiset saivat elävistä kaloista ja muista valita itselleen illallista ja vieressä olevan keittiön kokit loihtivat valitusta otuksesta aterian.

Emme kuitenkaan jääneet syömään altaissa teuraaksi joutumista odottavia kaloja, vaan illan ruokailu tapahtui ensimmäistä kertaa Hawker centerissä. Hawkerit ovat erittäin suosittuja Malesiassa. Ne ovat liikuteltavia kojuja, jotka myyvät useimmiten paikallista ruokaa. Hawker centerit on alun perin perustettu kadulla ruokaa myyviä lisenssioimattomia, mahdollisesti epähygieenistä ruokaa tarjoavia kojuja vastaan. Hawker centerit ovat ulkotiloissa, kun taas Hawker centerin idean pohjalta kehittyneet food courtit ilmastoiduissa sisätiloissa. Food courteissa olemmekin jo ostoskeskuksissa vierailleet. Hawkeriin mennessä katselimme ensin nopeasti tarjontaa ja valitsimme itsellemme pöydän. Minä jäin pöytään odottamaan ja Kimmo lähti kiertämään kojuja, valiten niiden tarjonnasta erilaisia annoksia. Tilauksen yhteydessä ilmoitettiin pöydän numero ja ruokien valmistuttua tarjoilija kiikutti tilatut ruuat pöytään ja rahasti. Juomatilaukset tultiin kysymään pöydistä. Ensimmäistä kertaa reissun aikana voin sanoa, että ruoka vei kielen mennessään. Olen rakastunut satay kana- ja lihavartaisiin, joita dippaillaan kastikkeeseen. Tämä onneksi taitaa olla suosittu ruoka myös Thaimaassa, joten vartaat, me tapaamme vielä. Hinnallakaan näitä ei oltu pilattu, kymmenen varrasta maksoi alle kaksi euroa.

Hawker centren ruokakojuja

Toinen päivä Batu Ferringhissä alkoi runsaalla hotelliaamiaisella. Päivä sisälsi palaneen ihon vilvoittelua varjossa ja pyykin pesua. Hotellissamme oli itsepalvelupesula, jossa saimme kaikki vaatteemme jälleen puhtaiksi. Kävimme illemmalla rannalla ihailemassa ja kuvaamassa auringonlaskua.

Auringon laskettua suuntasimme jälleen eiliseltä tuttuun Hawkeriin. Vartaiden lisäksi testailtiin jälleen uusia ruokia. Syötiin itsemme ihan ähkyiksi, ehkä vähempikin ruokalajien testaus olisi riittänyt. Eipä kuitenkaan hätää, tämä koko satsi maksoi yhteensä vain noin 13 euroa.

Fried oyster, Spring rolls, Satay beef sticks and Chicken curry

Maanantaina olikin aika jälleen pakata rinkka, jättää hyvästit hotellillemme ja jatkaa matkaa. Olimme varanneet seuraavaksi yöksi lentokenttähotellin. Vaikka lentomme lähtee vasta kolmen jälkeen päivällä, totesimme, ettemme ehtisi nähdä enää Kuala Lumpuria, sillä matka sieltä lentokentälle kestää vähintään tunnin. Bussimatka Pulau Pinangin saaren Batu Ferringistä, Kuala Lumpurin lentokenttähotellille tulisi kestämään lähes koko päivän. Maanantaina kello 11.00 menimme odottamaan pysäkille kaupunkibussia, jolla pääsisimme Georgetownin Komtar-bussiasemalle. Bussi oli tupaten täynnä ja saimmekin rinkkoinemme seistä koko matkan, joka lopulta kesti lähes tunnin. Onneksi bussi oli hyvin ilmastoitu. Säästettiin kuitenkin pitkä penni, sillä bussi maksoi meiltä yhteensä vajaa 1,50 euroa. Komtar-bussiasemalle saavuttuamme aloimme etsiä Newsia-matkafirmaa, jolta halusimme ostaa bussiliput. Newsia oli meidän etsintöjemme mukaan ainoa firma, jonka kyydissä bussilla pääsee suoraan Kuala Lumpur Sentraliin, josta lentokenttäkuljetukset lähtevät. Jälleen meillä oli hyvä tuuri, sillä hetken käveltyämme bussiaseman kapeita käytäviä edestakaisin, törmäsimme Newsian toimistoon vahingossa. Liput saatiin helposti, hinta oli yhteensä vajaa 18 euroa ja bussi lähtisi kello 13.00. Jäimme toimiston ullkopuolella olevalle odotuspaikalle istumaan bussin lähtöön asti.

Komtar bussiasema

Lounge

Siltaa Pitkin takaisin mantereelle

Bussimatka kului leppoisasti välillä torkkuen. Saavuimme Kuala Lumpur Sentralille, josta löysimme melko helposti lentokenttäbussit ja pääsimme samantien bussiin. Lentokentällä olimme ottamassa taksia hotellillemme taksilippuja myyvältä tiskiltä, kun myyjä kysyi haluammeko hotellillemme taksilla vai bussilla. Lopulta selvisi, että hotellillemme on ilmainen, hotellin oma bussikyyti. Menimme ulos etsimään bussia kymmenien bussien joukosta ja ensimmäinen mies keneltä meinasimme pyytää apua, oli juuri hotellimme bussikuski. Olemme useamman kerran miettineet, että meillä on ollut ihan hullun tuuri, kun törmäämme vahingossa etsimiimme asioihin. En kyllä ole tästä yhtään pahoillani.

Lentokenttähotelli on kulahtanut ja yöllä eri äänet häiritsivät unta. Kaikki huoneet ovat ensimmäisessä tasossa, joten sirkkojen siritys ja lintujen laulut kuuluvat kaikki sisälle. Kun tähän lisätään huoneemme rouskuttava ilmalämpöpumppu, kymmenen minuutin välein kuuluvat lentokoneiden nousut ja laskut, sekä käytävältä kuuluvat saapuvien ja lähtevien ihmisten äänet, on selvää, että uni jää pienemmälle.

Nyt tavarat kasaan ja seuraavan kerran kirjoitellaankin kuulumisia sitten Australiasta.